Kuulumiset28.12.2006Hei vaan taas kaikille ! Toivottavasti kaikkien joulu sujui odotusten mukaisesti. Meillä ainakin meni hienosti, kerrankin oli vähän rauhallisempaa, eikä remontista tietoakaan, muuten kuin että paikat oli hieman erilaiset ja todella siistiä joka puolella. Aaton aattona oli sitten sitäkin enemmän hulinaa ja huisketta. Aamusta äippä viskasi meidän koiruuksien mukana myös matot pihalle ja alkoi ilmeisesti hurjan siivous ruljanssin. Sit vähän myöhemmin isukki raahasi kuusen sisälle (mitä mä en kans ymmärrä, eikös niiden paikka ole ulkona kasvamassa) ja sit aitasta toisia mattoja. Kumma ettei äipälle ne vanhat kelvanneet, musta ne ainakin olis olleet ihan hyvät (kaikki tutut hajut, noi joutuu taas piehtaroimaan läpi, et saap omat hajut niihin). Eikä meillä ollut edelleenkään mitään asiaa sisälle vaan täytyi odotella ulkosalla siivouksen loppumista. Ja vihdoin se isukki kutsui meidät koiruudet terassille, mut sisälle pääsi vain käppänä Tina. Nyt musta tää homma alkoi jo vähän haiskahtamaan palaneelle, ettei vain nyt olisi se homma edessä, mistä se äippä on mutissu jo jonkin aikaa, eli meitin siivous. Ja samassa isukki keskeytti mun aatokset, kun se paukkasi terassille harja käsissä. Niinpä me Katin kanssa saatiin kunnon harjaus käsittely. Mut se Tina vieläkin ihmetytti, et mikä yksinoikeus sillä oli päästä sisään ja me päästiin vaan terassille. Eikä siinä vielä kaikki, kohta isukki kutsui Katinkin sisään ja mä jäin ihan yksin terassille mietiskelemään. Mut pääsinhän mäkin sit kohta puoleen sisään ja suoraan pesuhuoneeseen ja pesulle. Ja pesun jälkeen mulle selvis, et niin oli käynyt Katillekin, mut Tinalle oli käynyt viel paljon jotain muutakin, se oli nääs melkein kalju, aika hurjaa. Se oli ilmeisesti nyt sitten nypitty, onneksi en ole käppänä, kuvitelkaa nyt et pitäisi olla ilman turkkia. No kyllä se äippä kaivoi jostain kaapin kätköistä sille jonkinlaisen puvun, minkä Tina kuulemma saa päälleen ulos mennessään. Olihan se aattona vähän hassu näky, kun Tina teputteli pihalla toppapuku päällä. Muutenhan toi jouluaatto oli ihan antoisaa aikaa, me koiruudet saatiin kaik samanlaiset lahjat, isot pussit täynnä kaikenlaisia herkkuja. Saatiin me myös maistaa pienet palat kinkkua, olis kyl kelvannu enemmänkin, mut on kuulemma liian suolaista. Ja oli kyl muutenkin ihan mukavaa rauhallista ja puhdasta ja itelläkin puhdas olo. Nyt ei sit muuta kun odotetaan paukkuja ja vuoden vaihtumista. Ja mun täytyy varmaan toimia tyttöjen turvamiehenä, ne kun tuppaa vähän arastelemaan tot raketin pauketta. Palataan asiaan ensi vuoden puolella ! Hyvää Tulevaa Vuotta 2007 Kaikille ! ;-) 29.11.2006Pitää kertoilla teille tälläiset pika kuulumiset, kun toi aika tuppaa vieläkin olemaan kortilla, vaik remontissa loppusuoralla ollaankin. Mä kävin eilen vielä ihan täysillä uimassa, eikä vesi ollut musta lainkaan kylmää. Toi meidän isukki sattuu nääs oleen kalankasvattaja ja näin ollen työskennellään paljon merellä altailla. No mut jätettiin sit vähäksi aikaa muka huilille siihen lähi saareen, kun mä siellä altailla kierrän kaik altaat ympäri vahtien, et kalat varmasti pysyy niissä altaissa, eikä yritä hyppiä pois. Mut mä satun pitämään siitä mun vahti hommasta niin paljon, et päätin uida altaille takaisin hommiin, eikä se ollut eka kerta, eikä varmaan viimeinenkään. No sit ne kiirehti heti mua maihin tuomaan ja äkkiä sisälle, etten muka kylmety. Kylhän noi ihmiset vähän ylireagoi, mähän olen luotu uimariksi. 22.11.2006Kylläpäs se aika on taas vierähtänyt huimaa kyytiä, vaikkei lenkillä ole ihmeemmin tullut käytyä, niin kummasti sitä hommaa on piisannut, eikä aika ole sen ihmeemmin pitkäksi käynyt. Meillä alkaa remontit olemaan loppusuoralla, niin noi kaksjalkaiset ainakin haastelee, vaik kummasti niillä näyttää vielä samanlailla hommia riittävän. Äippä on jo alkanut itekseen mumisemaan, et pitäis välillä alkaa jo uhraamaan aikaa meille karvakorville. Sen mäkin allekirjoitan ihan täysin. Mä kuulemma tarvisin pesun ja harjauksen sekä sit sitä ihanaa lenkkeilyä, kun kuulemma ens vuoden puolel pitäis jonnein näyttelyynkin keretä (ei kyl mun mielestä). Sit Kati tarvis kuulemma ja pesun ja harjauksen ja Tina sit puolestaan pitäis kuulemma pestä ja nyppiä (onneksi mä en ole syntynyt kääpiösnautseriksi, toi nyppiä sanakin jo kuullostaa inholta). Saa nyt sit nähdä, et milloin sil sit loppuen lopuksi on aika noita toteuttaa, olen vaan pannut merkille et kyl sil äipäl suurin osa ajasta vierähtää sen meidän pikku miehen (Samun) kanssa, se kun on mokoma veijari oppinut kävelemään, eikä ikää ole mittarissa viel edes kymmentä kuukautta. Kyl on kova homma pysyy sen peräs on se vaan sellain epeli ja ollaan me vaan tosi hyvät kamut, must on aika mukavaa kun se tulee viereen mua nunnuttamaan ja välil kun mä makoilen lattialla, niin se kiipeää mun selän yli, jos satun olee sen reitillä. Ei meistä kumpikaan viitsi pahemmin väistellä. Tosi mukava nappula. 8.11.2006Heips vaan taas pitkästä aikaa. Eipä oikein ole ehtinyt kirjoittelemaan, kun on täytynyt vahtia noiden kaksjalkaisten remontti puuuhia. Kyl mä en voi muuta sanoa, kun että hullun hommaa. Ensin ne purkaa epätoivon vimmalla ja sit ne rakentaa samaa paikkaa uudelleen. Mitä järkeä siinä on ? Olis ihan hauska päästä hetkeksi niiden ajatuksiin käsiksi, niin tietäisi et mitä niiden päässä oikein liikkuu. No joo ja sit olis mul viel yks murhe mielessä. Nyt kun on noi pakkaset tulleet ja me kun asutaan meren rannalla ja se tuppaa paikka paikoin jäätymään, niin mäkin olen joutunut muiden kavereiden joukkoon aitaukseen. Noi kaksjalkaiset kun luulee, et mä innostuksissani juoksen heikoille jäille enkä pääsen omin voimin sieltä ylös, kun jää on niin liukasta. No ilmeisesti ne mun parasta on ajattelevinaan. Eihän tossa aitauksessakaan mitään vikaa ole onhan se sentään niin iso ja kavereina on pystykorva pojat Siku ja Tino ja meidän tytöt Kati ja Tina. Mut kun tohon vapauteen on tottunut niin aitauksessa tulee vähän levoton olo. No pitää vaan ajatella, et tääkin on vaan väliaikaista ja aina kun ne itse on ulkosalla, niin pääsen mä aina silloin vapaalle jalalle. 29.10.2006
20.10.2006Heippa taas pitkästä aikaa. Tiiättekös mitä, se meni sit kumminkin ihan niin kuin mä pelkäsinkin. Vaik ei se ruoka-annosta sentään alkanut pienentelemään, mut kaik ihanat välipala herkut on multa nyt kielletty, eikä edes aamulla heru mitään extraa, niin ku aina ennen. Syy tähän ruokavalion tarkkailuun on kuulemma se, et ei yksinkertaisesti ehdi joka päivä kunnon mettälenkille (remontti syö kaiken ajan). Mut täs asiassa ne vois kyl kuunnella muakin, sillä mikä pakko niiden on mua lenkittää, osaanhan mä itsekkin käydä, mut ei, pihalta ei saa poistua omin luvin. Mut en mä kyl ymmärrä muutenkaan koko remotti touhuu. Mitä iloa noi kaksjalkaiset siitä oikein saa ? Joka puolella on ihan mahdottomasti kaiken maailman roskaa ja likaa ja muutenkin kaiken maailman roinaa. Ja kaiken lisäksi, kun äippä ei oikein muutenkaan tunnu roskista välittävän, vaan heti jos multakin sattuu muutama karva pöllähtämään, niin heti se on imuria taluttelemassa vaik silloinkin se vois ihan hyvin talutella vaikka mua. No joka tapauksessa sellasta ne haastelee, et sit kun on kaik valmista, niin kyl tulee ihan hienoa ja sit on taas aika käydä lenkillä ym. Eli toisinsanoen aikansa kutakin. 13.10.2006Tää on kyllä kaiken huippu, nyt se äippä on saanu päähänsä, et mä olisin lihonut. Silloin ku se viimeksi leikki valokuvaajaa, niin niissä kuvissa muka mun jalat näyttäs ihan mäyriksen jaloilta ( toi on ja tosi iso loukkaus ). Tietty onhan täs voinu päästä hiukka pyöristymään, kun ei ole päässy kunnolla lenkkeilemään ja työhommiakin on ollut ihan minimaalisesti. Et syyttäköön vaan ihan itteään.Tosin se kyl on munkin tunnustettava, et ruokahalu on ihan ääretön. Mä voisin syödä vaik melkein koko ajan ja mitä vaan ( täytyyhän sitä kerätä talveksi vararavintoa ). No joka tapauksessa, nyt se äippä sit haastel et pitäs käydä joka päivä mun kanssa mettä lenkillä ja oikein mönkijän kera. En voi muuta sanoa kun JES JES JES. Se tietää laatu aikaa ja ihanaa vapaata juoksua. Se mönkijä homma on siitä nasta juttu, et saap juosta just niin lujaa kun haluaa ja mähän haluan tosi kovaa. Mut sit voip matkan varrella nuuskia ja merkkailla kaik tarpeelliset reviirit, sillä ei mua tarvi perään hopottaa ( en meinaan päästä sitä mönkijää silmistäni karkuun ). No noi lenkit on ihan OK, mut toivottavasti se ei ala tota ruokaa vähentämään, sillä siihen mä en kyllä suostu. Paastotkoon ihan kaikes rauhas sit vaan itekseen, turha mua ainakaan sellaisiin sotkea. 10.10.2006Terveppä taas ! Täytyy välil laitella tännekkin vähän kuulumisia. Meillä ei oikeastaan ole mitään ihmeellistä uutta tapahtunut. Kaksijalkaiset on panostanut melkein kaiken vapaaaikansa remonttiin. Mut onneksi isukilla on viel oikeatkin hommat, mitkä pakottavat sen tekemään muutakin. Ja noihin oikeisiin hommiin mäkin voin osallistua, jos ei muuten niin ainakin mä pääsen seuraksi mukaan (eli se on jo kahdenkeskistä laatuaikaa isukin kanssa). Sit eilen äippä leikki jotain valokuvaajaa ja mä olin sen joku filmitähti (on sillä ja huvit). Kaiken lisäksi mä olin just hyvillä nokkosilla, kun se tuli sen pikku miehen kanssa ulos ja sanoi ensin nukuttavansa sen vaunuihin. No kun se sai Samun uneen, niin sit mun piti herätä ja alkaa muka skarppina poseeraamaan sille (heko heko ei paljon naurattanut). No yritin mä vähän olla sillekkin mieliksi ja saada edes jonkinlaisen poseerauksen aikaiseksi, mut kuka sitä kesken unien nyt parhaimpiinsa yltää. Onhan se niitä kuvia tainnut laittaa Kuva-albumiin ja tainnut lisätä jonnein muuallekin. |
/@root}www/pics/empty.gif){kind=spacer}
Nyt mul on teille jymyjuttu kerrottavana. Mä nääs perjantaina laajensin mun metsästys ominaisuuksia. Hommahan alkoi siitä, kun mä olen täs viime aikoina ollut tosi toimettomana, niin ku hyvin tiedätte kaksjalkaiset touhuaa vaan remontin parissa. No joka tapauksessa mä sain kotipellolta hajun tarkkaan nenääni ja se oli tismalleen sama haju, kun miltä isukki joskun on haissut käydessään pystykorva Sikun kanssa supi metsällä. No kotipeltohan on mulle sallittua maastoa, joten ma päätin lähteä tutkimaan hajua hieman lähemmin. Haju sen kuin voimistui kaiken aikaa, jolloin mä tajusin, että hajun lähde oli edelleenkin pellolla. Ja siinähän se oli ihan silmieni edessä ilmielävä supi. Mä aloin haukkumaan sitä aivan vimmatusti ja aina kun se yritti kääntyä jonnein karkuteille, niin mä pyörähdin sen eteen haukkumaan. Tää saalis mun täytyi saada näyttää isukille, sen täytyi kuulla mun haukku. Ja sitkeys jälleen palkittiin, vaikka ääni olikin jo vähän käheytynyt, niin saapui isukki pyssyineen ja lamppuineen, sillä pimeys oli jo laskeutunut meitin ylle. Mä sain pidettyä sen supin täysin paikallaan, se ei arvannut liikkua minneen suuntaan ja näin sai isukki päästettyä sen hengiltä. Voi että mä olin itsestäni ylpeä, kun raahasin sitä upea turkkista otusta kotiinpäin. Mut sen verran painava ja iso se oli, et isukki kantoi sen sit kotiin asti, kun meinas et se olis mulle liian raskas. Näin musta tuli myös supin metsästäjä. 